Aikuisten kielikurssit - Vancouver

Vancouver sijaitsee Brittiläisen Kolumbian provinssissa rannikkovuorten ja Georgian salmen välissä, vastapäätä samannimistä saarta joka erottaa kaupungin Tyynestä Valtamerestä. Asukasluku on  578.000 ilmistä.

Pohjoiseen sijaintiinsa nähden Vancouverin ilmasto on harvinaisen suotuisa Tyynen Valtameren vaikutuksesta, kaupungissa kasvaa mm. palmuja. Kaupungin keskuspuisto Stanley Park on yksi Pohjois-Amerikan suurimmista.

Vancouver on Brittiläisen Kolumbian suurin kaupunki ja siellä pidettiin talviolympialaiset vuonna 2010. Kaupunki on täynnä moderneja rakennuksia ja puistoja, kaupunkia ympäröi vesi kolmelta puolelta ja neljännellä puolella on vuoristo. Kaupungin asukasluku on noin 500.000 ja ilmasto on leuto ympäri vuoden.

LSI-Language Studies International

Kielikoulu sijaitsee toimistotornin 1. kerroksessa kaupungin keskustassa. Luokkahuoneet ovat valoisat ja toimivat, opiskelijoiden käytössä on multimediakeskus, tietokoneet, oheismateriaalia sekä keittiö.

English for Business: kurssi on suunniteltu siten että ensin on 20 oppituntia yleisenglantia viikossa ja lisäksi 10 oppituntia valinnaisia teemoja jotka ovat: 

1. International Trade, 2. Developing Leadership Skills & Teambuilding, 3. Effective Communication in Presentations, 4. Decision Making, Motivation and Delegation, Effective Communication in Meetings 5. Marketing and Advertising, 6. E-Commerce, Viral Marketing& Social Media, 7. Banking and Stockmarkets, Mergers&Acquisitions 8. Relationship Building& Networking 

9. Recruitment Interviewing, 10. Business Law, Ethics, Environmental Issues, 11. Effective Communication in Selling and Negociations,

12. Management Styles in International Companies.

Teemakokonaisuudet alkavat 2.1., 27.3., 19.6. ja 11.9. Mikäli haluat valita tietyn teeman tiettyyn aikaan, niin ole hyvä ja tarkista sen totetuminen soittamalla toimistoon 010 666 5801.

Perhemajoitus, oma huone ja puolihoito sisältyvät kurssihintaan. Tarjolla on myös muita majoitusvaihtoehtoja -pyydä tarjous toimistosta 010 666 5801.

Global Village English Centre

Kielikoulu sijaitsee lähellä keskustaa hyvien yhteyksien päässä nähtävyyksistä. Luokkahuoneita on peräti 43, tietokoneita opiskelijoiden käytössä 65. Opiskelijat voivat nauttia lounaan lounastilassa, josta löytyy mm. sushi bar, neljä taukotilaa, musiikkia, kahvi- ja teeautomaatit. Opiskelu tapahtuu kansainvälisellä campuksella. 

Koulun vapaa-ajanohjelma on runsas ja mielenkiintoine. Tässä muuamia esimerkkejä: retki katsomaan valaita, Harrison Hot Springs, Bowen Island, Stanley Park, Victoria, Seattle, Whistler Village. Ohjelmat valitaan ja maksetaan paikan päällä.

Perhemajoituksen lisäksi on vaihtoehtona YWCA-asuntola (noin 5 viiden minuutin matkan päässä opiskelutiloista), 1-h huone, jaettu kylpyhuone, ilmastointi, yhteinen keittiö, tv, wifi, pyykinpesuhuone.Pyydä tarjous toimistosta 010 666 5801.

IH -International House

Kielikoulu kuuluu kansainväliseen yksityisten kielikoulujen ketjuun (IH). Tämä tarkoittaa sitä että opetusmateriaaleja kehitetään jatkuvasti ja että opettajien koulutus on tärkeää ja jatkuvaa . Koulun toiminta-ajatuksena on tarjota korkeatasoista opetusta, innovatiivisia kieliohjelmia. Tämä saavutetaan opettajien  oppimiskeskeisellä lähestymistavalla. Kielikoulu sijaitsee ihan kaupungin keskustassa tornitalon 10.kerroksessa   hyvien yhteyksien päässä nähtävyyksistä ja palveluista. Luokkahuoneet ovat valoisat ja tilavat ja opetuksessa hyödynnetään uutta teknologiaa.

 

Kanada

Kanada on pinta-alaltaan maailman toiseksi suurin valtio, kuuluu kansainyhteisöön ja on liittovaltio. Asukkaita maassa on noin 36 miljoonaa ja maan viralliset kielet ovat englanti ja ranska. Kanada käsittää Pohjois-Amerikan pohjoisosan (58%) Alaskaa lukuunottamatta. Sen rajanaapurina on vain Yhydsvallat. Maan tiheimmin asuttu alue on Quebecin ja Windsorin välinen alue Itä-Kanadaasa. Ontariosta länteen sijaitsevat Kanadan preeriat, jotka ulottuvat aina kalliovuorille saakka. Ilmasto vaihtelee Kanadan eri osissa. Talvet voivat olla erittäin ankaria maan eri kolkissa, erityisesti preeria-alueen provinsseissa, joissa talvikuukausien päivien keskilämpötila on noin -15 astetta. Rannikkoalueiden lämpötila on kesäisin +20 asteen paikkeilla, kun taas keskisessä Kanadassa kesän asteita voi olla +25-+30.

Kansallisia vapaapäiviä 2017: 2.1.,20.1.,13.2.,14.4.,22.5.,23.6.,3.7.,7.8.,4.9.,9.10.,10.11.,25.12

KOKONAISPALVELUHINTA (LSI)

opetus, majoitus, matkat (2 viikkoa ellei toisin mainita)

Kurssi Oppitunteja/vk Ryhmäkoko Hinta/€ Lisäviikko/€
Tehokurssi 2 20 /15 2525 420
Tehokurssi 2A 25 /15 2590 450
Tehokurssi 3 30 /15 2630 460
50+ Kielikurssi 20 /15 2995  
Työelämän kurssit        
English for Business 30 /15 2630 460
Pienryhmäopetus 30 /5 3830 990

Oppitunnin pituus 50 min. 

50+ Kielikurssit alkavat aina kuukauden 1. maanantaina.

Kesälisä 20€/vk ajalla 18.6.-27.8.

Kanadaan matkustavat tarvitsevat ETA-matka-asikairjan joka on haettava ennakkoon. Asiakirjan hakeminen ja hinta sisältyvät kurssihintaan.

Kurssit alkavat 2017: Kurssit alkavat aina maanantaisin.

KOKONAISPALVELUHINTA (IH)

opetus, majoitus, matkat (2 viikkoa ellei toisin mainita)

Kurssi

Oppitunteja/vk

Ryhmäkoko

Hinta/€

Lisäviikko/€

Tehokurssi 1

    15

/16

2510

400

Tehokurssi 2

    20

/16

2560

430

Tehokurssi 3 

    30

/16

2640

500

Oppitunnin pituus 50 min.

Oma kylpyhuone perhemajoituksessa, lisähintä 70€/vk

Kanadaan matkustavat tarvitsevat ETA-matka-asikairjan joka on haettava ennakkoon. Asiakirjan hakeminen ja hinta sisältyvät kurssihintaan. 

Kurssit alkavat 2017: Kurssit alkavat aina maanantaisin

KOKONAISPALVELUHINTA (GLOBAL)

opetus, majoitus, matkat (2 viikkoa ellei toisin mainita)

Kurssi
Oppitunteja/vk
Ryhmäkoko
Hinta/€
Lisäviikko/€
Tehokurssi 2
    20
12/15
2620
430
Tehokurssi 3
    25+5
12/15
2660
450
Tehokurssi 3 A
    30+5
12/15
2700
460

Oppitunnin pituus: 50 minuuttia

Kurssit alkavat 2017: Kurssit alkavat aina maanantaisin.

Kaikki koulut tarjoavat vaihtoehdon perhemajoitukselle. Pyydä lisätietoja ja tarjous toimistosta 010 666 5800.

Powered by Aava 3