Aikuisten kielikurssit - Malaga

Kielikoulut: Cervantes Escuela Internacional, Don Quijote

Malaga on satamakaupunki Etelä-Espanjassa, Andalusiassa, Costa del Solilla. Malagaa ympäröivät vuoret ja kaksi jokea: Gualgalmedeina ja Gualgalhorce, jotka laskevat Välimereen kaupungin lähellä. Malagassa asuu pysyvästi noin 560.000 ihmistä ja kaupunki on erittäin suosittu turistikohde koska Pablo Picasson syntymäkoti sijaitsee täällä.

Cervantes Escuela Internacional

Kielikoulu sijaitsee ihastuttavalla Pedregalejon alueella vain 15 minuutin matkan päässä Malagan keskustasta. Pedregalejo oli alunperin kalastuskylä mutta myöhemmin liitettiin Malagan kaupunkiin. Yhä edelleen kylämäisyys näkyy satamassa olevien kalastusveneiden kautta. Lisäksi alueella on toinen toistaan herkullisempia kalaravintoloita pitkin kuvankaunista rannikkoa.

Ensimmäisenä päivänä osallistut tasotestiin ja saat tietoa opettajista ja sinulle annetaan infopaketti. Jotta kurssi alkaisi hyvin on sinulle nimetty oma vastuuhenkilö kertomaan erilaisista kurssiin liittyvistä asioista. Tervetuliaspäivällisen kautta tutustut oman kurssisi opiskelijoihin sekä opettajiin. Koulun valmistelema vapaa-ajanohjelma on todella kattava ja mielenkiintoinen. Osa ohjelmasta on ilmaista osasta peritään omakustannushinta (pääsymaksut, retket).

Don Quijote

Kielikoulu on juuri muuttanut upeaan  1800-luvulla rakennettuun andalusialaiseen palatsiin kaupungin keskustaan. Lähin naapuri on Picasson museo sekä Carmen Thyssen museo. Koulussa on 22 valoisaa ja tilavaa luokkahuonetta  ja niissä  kaikissa  on parveke. Lisäksi yleiset oleskelutilat on hyvin sunniteltu ja myöskin ne  toimivat. Sisäpihalla on pylväiden ympäröimä patio rentoutumista varten. Tämä koulu sopii niille jotka haluavat nauttia kaupunkielämästä lähellä rantaa, sillä ranta on noin viiden minuutin kävelymatkan päässä.

KOKONAISPALVELUHINTA (Don Quijote)

opetus, majoitus, matkat (2 viikkoa ellei toisin mainita)

Kurssi
Oppitunteja/vk
Ryhmäkoko
Hinta/€
Lisäviikko/€
Tehokurssi 2
  20
 /10
1670
410
Tehokurssi 2A
  20+5*
  /10
1690
440
50+ Kielikurssi (2vk)
  20+5
   /6
1925
 

* 5 oppituntia keskustelua/vk

Oppitunnin pituus on 55 minuuttia.

Kurssin alkamispäivät 2017: Kurssin voi aloittaa aina maanantaina.

 50+ kurssien alkamispäivät: 3.4.-15.4.(pääsiäinen) ,11.12.-22.12.(andalusialainen viini ja ruoka). Lentokenttäkuljetus mahdollista varata ennakkoon, pyydä lisätieto toimistosta 010 666 5800. Pyydä tarjous muista majoitusvaihtoehdoista jos et halua majoittua perheeseen.

 

Espanja

Espanjassa asuu yli 47 miljoonaa ihmistä, espanjan kieli on maailman neljänneksi puhutuin kieli. Espanja on perustuslaillinen monarkia, jossa kuninkuus periytyy. Maan pääkaupunki on Madrid (3,2). Espanjan historia on hyvin rikas ja maailmankuulut kuvataiteilijat kuten Velazquez, Goya, Picasso, Dali ja Miro eivät esittelyä kaipaa. Flamencotanssilla  ja -musiikilla on ihailijoita ympäri maailmaa ja kaikki muistavat kirjallisuudesta Cervantesin joka kirjoitti Don Quijote -romaanin, kirja on modernin eurooppalaisen romaanin merkkiteoksia.

Kansallisia vapaapäiviä 2017:6.1. 28.2.,13.4.,14.4.,1.5.,30.5.,15.8.,

12.10.,1.11.,6.12.,8.12.

KOKONAISPALVELUHINTA (Cervantes)

opetus, majoitus, matkat (2 viikkoa ellei toisin mainita)

Kurssi
Oppitunteja/vk
Ryhmäkoko
Hinta/€
Lisäviikko/€
Tehokurssi 2
20
9/12
1630
440
Tehokurssi 2A
24
9/12
1720
480
Tehokurssi 3
30
9/12
1840
495
Espanjaa ja flamencoa
20+6
9/12
2080
600
55+ Kielikurssi
20
9/12
2070
-
Työelämän kurssit
 
 
 
 
Espanjaa opettajille
20+10
/12
2010
-
Yksityisopetus (2vk)
20
1
2020
-
Espanja +matkailu 20+10 /12 2370 750

Oppitunnin pituus 50 min. 

Espanjaa ja flamencoa: kuukauden 1. maanantai.

55+ kielikurssi: 13.2., 18.9., 6.11.

Espanja+matkailusanasto: kuuakuden 1. maanantai

Espnjaa opettajille:  6.2.,24.7.,9.10.,

Kesälisä 60€/vk ajalla 5.6.-10.9.

Kurssit alkavat 2017: Kurssit alkavat aina maanantaisin.

Powered by Aava 3