TR-Kielimatkat
TR-Kielimatkat

Koululaisten kesäkurssit

Lähde unelmiesi kesäkurssille 2011!


TR-Kielimatkojen koululaisten kesäkurssiohjelma poikkeaa muista siinä, että kaikki kurssit ovat kansainvälisiä , opettajat paikallisista kielikouluista ja kurssit alkavat aina maanantaisin. Voit lähteä yksin tai yhdessä ystäväsi kanssa matkaan.

Uusia kohteitamme ensi kesänä ovat USA (New York ja San Francisco), Australiassa Melbourne, Uudessa-Seelannissa Auckland, Japanissa Nagano,  Italia, Espanjassa Alicante ja Englannissa Lontoo.

Nyt on helppo löytää mieluisa kieliloma! 
Majoitus on paikallisissa perheissä aina kaksi kurssilaista samassa (ellei toisin kerrota). Perhemajoitus antaa mahdollisuuden tutustua paikalliseen arkipäivään "sisältä päin" ja kielen aktiivisempi  harjoittelu on osa kurssilaisen arkipäivää. Perhe hoitaa ruokailut, siisteyden sekä vastaa kielikurssilaisesta aina kun hän on kotosalla. Siksi onkin tärkeää sopia perheen kanssa esimerkiksi ruokailuajat, kotiintuloajat ja muista viihtyvyyteen vaikuttavista asioista. Lisäksi asuntolamajoitus Nizzassa ja Alicantessa.

Oppituntien määrä on mainittu aina kurssiesittelyn yhteydessä. Koulut ovat suunnitelleet kattavan ja mielenkiintoisen vapaa-ajanohjelman jokaiselle viikolle erikseen . Osa  ohjelmasta sisältyy kurssihintaan,osasta maksetaan omakustannushinta  (riippuu kurssista/kohteesta)

Kurssi alkaa tasotestillä jotta sinulle löydetään paras mahdollinen opiskeluryhmä, opetusmateriaali sekä kurssitodistus sisältyvät pakettiin. Lisäksi kaikki saavat Kielikurssilaisen käsikirjan sekä rahavyön ennen lähtöä.

Kielilomapaketti sisältää lennot ja yleensä pakettiin sisältyvät kohdemaassa lentokenttäkuljetus/kset (poikkeuksena Mûnchen, lisähinta).
Samaan aikaan lähteville varataan samat lennot mahdollisuuksien mukaan.

Löydät yksityiskohtaiset kurssikuvaukset aina kunkin kaupungin kohdalta.

Voit aina soittaa toimistoomme 010 666 5800 ja pyytää lisätietoja.

There's More to Explore! Tervetuloa 2011 kesän kielikurssille!



Takaisin Ylös