Nuorten kesäkurssit

Kouluopetuksen lisäksi tarvitaan konkreettista harjoittelua, jotta kielitaito ja kielen käyttäminen sujuisivat. Tämä onnistuu vain siellä missä opiskeltua kieltä puhutaan äidinkielenä. Nuorten kesäkurssien majoitus on kaikissa ohjelmissa perheissä ihan siksi että valvonta onnistuu. On tosiasia että perheessä asuminen lisää kielen oppimista yli 30 %. Kun kielitunnit yhdistetään perheen kanssa kommunikointiin, tulee sujuvuutta ja itsevarmuutta helposti lisää ja samalla motivaatio kasvaa.

Yksi tärkeimmistä asioista onkin huomata että pärjää yksin ilman vanhempia. Isäntäperheen rooli on pyörittää arkea ja tehdä kielikurssista positiivinen ja hauska kokemus. Muihin kansainvälisiin kurssilaisiin on helppo tutustua retkillä ja vapaa-ajan ohjelmassa. Lisäksi samassa perheessä on toinen muuta kansallisuutta oleva kurssilainen, joten ainakin yksi kaveri on jo olemassa. Toki kaksi kaverusta voi majoittua samaan perheeseen kunhan sovitaan että molemmat osallistuvat perheen kanssa seurusteluun.

Kesällä 2012 järjestämme kesäkuussa ryhmämatkoja Bournemouthiin ja Torquayn kaupunkiin, jolloin kurssin mukana on suomalainen matkanjohtaja koko sen keston ajan. Hinta on todella edullinen! Lue lisää iso-Britannia/Bournemouth tai Torquay.

 

Hietalahdenkatu 10 C 57, 00180 Helsinki    puh. 010 666 5800   
e-mail 
trkielimatkat@trkielimatkat.fi
TR-Kielimatkat - kielikoulutusta ulkomailla