Vaihto-oppilasvuosi Argentiinassa
Argentiinan väkiluku on noin 40 miljoonaa, suurin kaupunki on Buenos Aires.
Argentiina sijaitsee lähes kokonaan lauhkeasaa ilmavyöhykkeessä. Mutta maan eri osien välillä on suuria eroja.
Itä- ja Keski-Argentiinan pampalla vuotuinen sademäärä on 500-1000 mm. Pääosa sateesta ajoittuu kesäpuoellle vuotta. Pakkasta on lähes joka talvi mutta pakkaskausi ei ole pitkä. Buenos Airesissa päivälämpötilat vaihtelevat kesä-heinäkuun +14 tammikuun +29 asteeseen.
Argentiinalainen perhe
Vaihto-oppilaat sijoittuvat yleensä keskiluokkaisiin perheisiin. Perheessä on vanhempien lisäksi kaksi tai kolme lasta. Perheen sukulaisilla on suuri merkitys, sillä perhesiteet ovat hyvin tiiviit. Suurin osa argentiinalaisista on alkujaan Espanjasta ja Italiasta kotoisin, joten perheiden yhdessäolo on välitöntä ja ei ole tavatonta jos sinuakin tervehditään poskisuudelmin ja halauksin! Vanhempien ihmisten kunnioitus on täälläkin itsestään selvää, samoin hyvä koulumenestys; onhan perheen kunnia kysymyksessä!
Argentiinalainen koulu
Vaihto-oppilaat sijoittuvat valtion tai yksityisiin kouluihin. Jotkut koulut ovat pelkästään tyttö- tai poikakouluja. Pakollisia aineita on yleensä 3 ja yhtä ainetta opetetaan vain kaksi, kolme kertaa viikossa. Argentiinalainen lukio kestää kolme vuotta ja kahden viimeisen vuoden aikana oppilaat voivat valita opintolinjansa suunnan kuten luonnontieteet, humanistiset aineet, kaupallisen tai teknisen opintolinjan. Koululaiset ovat 15-17-vuotiaita. Koulupäivä alkaa jo 7.15 ja on yleistä että lounas syödään kotona koulupäivän päätteeksi. Kaikki käyttävät koulupukua.
Ohjelmafaktat
Ohjelmavaatimukset:
- Olet syntynyt välillä 1.3.-1996-31.3.1998
- Olet opiskellut espanjaa vähintään vuoden
- Olet keskitason oppilas (C-taso), ulospäin suuntautunut ja motivoitunut lähtemään
- Olet valmis ottamaan vastaan uusia haasteita
Hinta:
10 kk - 5.900 € (elokuu 2012-kesäkuu 2013)
5 kk - 5.600 € (elokuu 2012-tammikuu 2013)(tammikuu -kesäkuu 2013)
Ohjelmamaksun maksuaikataulu: ennakkovarausmaksu on 1000 €. Maksamalla tämän varaat paikkasi ohjelmassa.Loput maksetaan kolmessa erässä niin että viimeinen erä on maksettu 3 kk ennen ohjelman alkamista.
Ohjelma sisältää seuraavat asiat:
- Perhemajoitus, täysihoito koko oleskelun ajan
- Koulunkäynti ja pakolliset kirjat (70 € saakka)
- Aluevalvojan tuki ja raportointi
- Infotilaisuus Suomerssa ennen lähtöä, tietoa kohteesta ja keräilykansio
- Rahavyö
- Viisumin hankinta (ei lääkärintarkastus jos vaaditaan)
- Vastaanottaja lähimmällä lentokentällä (sovitaan erikseen)
Ohjemaan ei sisällty:
- Matkavakuutus (oltava voimassa koko oleskelun ajan)
- Haastattelumaksua (25 €), hyvitetään ohjelmaan hyväksytyille
- Taskurahoja, suositus 150-190 €/kk
- Koulupukua (jos pakollinen)
- Koulukuljetuksia (riippuu paikkakunnasta)
- Harrastuksiin liittyviä kustannuksia (välineet, osallistumismaksut)
- Orientoitumisviikko ohjelman aluksi, hinta 360 euroa (pakollinen)
- Lennot Helsinki-Buenos Aires-Helsinki. Varaamme lennot mutta lentolippulasku tulee vaihto-oppilaalle suoraan kotiin. (Lentolipun hinta noin 950-1.100 €).
- Hakuaika päättyy 15.4.2012
Voit varata haastattelun netin kautta tai soittamalla numeroon 010 666 5800 (9-16) .
