Vaihto-oppilasvuosi USA:ssa –
United States of America
USA:ssa on tällä hetkellä kaksi vaihto-oppilasohjelmaa: valtion kouluissa eli perinteinen vaihto-oppilasohjelma, jossa ei voi valita sijoituspaikkakuntaa, koulua eikä perhettä. Toinen ohjelma on yksityisissä kouluissa ja silloin voit valita sijoituspaikkakunnan, koulun sekä toivoa perheeltä esimerkiksi samoja harrastuksia joita itse harrastat. Ohjelmat esitellään myöhemmin.
Amerikka on monien vastakohtien maa eikä yhtä ainoaa oikeaa amerikkalaista tai elämäntapaa ole olemassa. Tämä kannattaa muistaa kun mietit sijoituspaikkakuntaasi tai kulttuurien välisiä eroavuuksia. How to tell American? Siinäpä pähkinää kerrakseen!
Asukkaita on tällä hetkellä yli 300 miljoonaa.
Amerikkalainen perhe
Tilastot kertovat, että amerikkalaiseen perheeseen kuuluu 3.19 henkilöä, joten suurperheiden aika on sielläkin ohi. Perheen kokoonpano vaihtelee kuten Suomessakin. Yleensä molemmat vanhemmat ovat töissä kodin ulkopuolella ja luovat uraa. Perheen yhteiset menot keskittyvät viikonloppuun tai lomille, sillä elämänrytmi on melko kiivasta. Kaikki perheenjäsenet osallistuvat kotitöihin ja huolehtivat omalta osaltaan arjen vaatimuksista. Osana amerikkalaista perhettä sinun oletetaan tekevän samoin.
Amerikkalaisessa perheessä vanhempien sana on laki ja heitä kunnioitetaan ehkä eri tavalla kuin Suomessa. He arvostavat rehellisyyttä, haluavat tietää missä ja kenen kanssa liikut, he seuraavat koulumenestystäsi tarkasti ja ovat joskus hieman ylihuolehtivia näin pohjoismaisesti ajatellen. Mutta koska he ovat vastuussa sinusta koko oleskelun ajan, niin perhe olettaa sinun kunnioittavan talon sääntöjä. Mitä pitemmälle vuosi kuluu, sitä helpompi sinun on neuvotella ja saada uusia vapauksia: tunnettehan jo toisenne ja välillänne vallitsee luottamus.
Oma huone on enemmänkin sääntö kuin poikkeus ja yleensä sinulla on siskoja ja veljiä.
Amerikkalainen koulu
Amerikkalainen aloittaa Elementary Schoolissa, jatkaa Junior High Schoolissa, siirtyy Senior High Schoolin jälkeen collegeen tai yliopistoon. Vaihto-oppilaat sijoittuvat joko 11. tai 12. luokalle. Rehtorit päättävät lopullisen sijoittumisen ja myöskin sen, saatko oikeuden osallistua ylioppilaskokeisiin.
Pakollisia aineita on yleensä neljä (osavaltiosta riippuen).
Päivän lukujärjestys voi näyttää seuraavanlaiselta:
Time Subject Teacher’s Room
9:15-10:05 Personal typing/Computer Mrs. Frank room 10
10:10-11:00 U.S. History Mr. Frank room 16
11:05-11:55 English II Mrs. Hughes room 7
11:55-12:30 LUNCH
12:35-1:25 Concert choir Mrs. McGoldrick Music Center
1:30-2:20 Human Psychology Mr. Power room 3
2:25-3:15 Study Hall Mr. McGoldrick Music Center
3:15 - After school activities (sports, clubs)
Koulu alkaa joko elokuun alussa tai syyskuussa riippuen osavaltiosta Kokeet ovat yleensä monivalintatehtäviä ja niitä pidetään melko usein. Amerikkalainen koulu on kannustava ja jos otat koulunkäynnin tosissasi, ei sinulla ole yleensä vaikeuksia sen suhteen.
Harrastukset
Omat harrastuksesi ja toiveesi vaikuttavat isäntäperheen valinnassa. Koulun kautta voit osallistua harrastustoimintaan ja kannustamme kaikkia liittymään niin moneen klubiin kuin mahdollista heti kouluvuoden alussa. Näin pääset tutustumaan uusiin ystäviin ja saat mielenkiintoista ja aktiivista tekemistä.
Voit matkustaa oleskelusi aikana koulun harrastuspiirin ja koulun valvonnassa. Riittää kun sinulla on isäntäperheen lupa. TV on amerikkalaisten harrastus number 1, sillä suurimmalle osalle telkkari on luonnollinen osa päivittäistä elämistä. Sukulaiset, ystävät ja naapurit kuuluvat perheen sosiaaliseen verkostoon, joten sinut esitellään heille kaikille.
Ohjelmafaktat
Vaihto-oppilaskriteerit ja ohjelmasisältö:
- Olet syntynyt välillä 1.3.1994-15.7.1996 (elokuu 2012) (Kun aloitat ohjelman et voi olla vanhempi kuin 18,5 vuotta)
- Olet syntynyt välillä 1.8.1994-1.1.1996 (tammikuu 2013)
- Olet opiskellut englantia vähintään 2 vuotta ennen lähtöä ( kaikki osallistuvat SLEP-kielitestiin ennen lopullista hyväksymistä (alin pisteraja on 45 pistettä, joissakin kouluissa 50). Kielikokeessa on kaksi osaa: kuullun ymmärtäminen sekä tekstin pohjalta monivalintakysymyksiä. Jos sinulla on englannista vähintään 7-8 niin saat varmasti tarvittavat pisteet kokoon.
- Olet keskitason oppilas
Hinta: (valtion koulut)
5 kk - 4.900 €
10 kk - 5.350 €
Maksuaikataulu:
Ennakkovarausmaksu on 1.000 € ja maksamalla sen varaat itsellesi paikan ohjelmasta. Loput maksetaan kolmessa erässä niin että viimeinen erä erääntyy 3 kk ennen matkan alkamista.
Ohjelma sisältää seuraavat asiat:
- Asuminen perheessä täysihoidossa koko oleskelun ajan
- Koulunkäynti sekä pakolliset oppikirjat (70 € saakka)
- Aluevalvojan yhteydenpito ja raportointi
- Infoa kohdemaasta sekä keräilykansio
- Vaihto-oppilaan käsikirja, Opiskelijana vieraassa kulttuurissa -käsikirja
- Rahavyö (arvo 25 €)
- Informaatiotilaisuus ennen lähtöä
- Osallistumistodistus
- Hot line puhelinpäivystys (24 H)
- Viisumimaksu (noin 125 €)
Hintaan ei sisälly:
- Matkavakuutusta (voimassa koko oleskelun ajan)( USA:n organisaation vakutuus on otettava)
- Haastattelumaksu (25 €), hyvitetään ohjelmaan hyväksytyille
- Taskurahoja, suositus 190-240 €/kk
- Vapaaehtoisten harrastusten kustannukset. Koulukuljetus (riippuu osavaltiosta)
- SEVIS-maksu (200 USD, noin 145 €).
- Koulupuku jos vaaditaan
- Lennot Helsinki-lähin kansainvälinen lentokenttä-Helsinki. Varamme lennot mutta lasku tulee vaihto-oppilaalle suoraan kotiin. (Lentolippu maksaa noin 800-1.200 € kohteesta riippuen).
- Hakuaika päättyy 28.2.2012 - jos kiinnostut ohjelmasta myöhemmin, niin ota yhteyttä toimistoon.
Voit varata haastattelun netin kautta tai soittamalla numeroon 010 666 5800 (9-16).
