TR-Kielimatkat Oy

TR-Kielimatkat on erikoistunut tuottamaan ulkomailla toteutettavaa kielikoulutusta. Ensimmäiset kielimatkat tehtiin osana Oy Tjäreborg Ab:tä vuonna 1975. Nimenmuutos Tjäreborg Kielimatkat Oy:ksi tapahtui 1988 jaTravelborg Kielimatkat Oy:ksi vuonna 1992, jolloin yhteistyö entisen emoyhtiön kanssa päättyi. Koska yritys siirtyi kokonaan suomalaisomistukseen, muutettiin nimi TR-Kielimatkat Oy:ksi 1997.

Yrityksen painopiste on yhä edelleen tarjota kielikoulutukseen liittyviä palveluita kokonaispalvelukonseptin kautta. Kansainväliset yhteydet, tuotekehittely sekä maltilliset kokonaisedulliset hinnat muodostavat toimintaympäristömme. Aikuisten kielikurssimatkojen lisäksi järjestämme koululaisten kesäkursseja, vaihto-oppilasohjelmia, yliopisto- ja collegeohjelmia, leirikoulumatkoja, aupair-ohjelmia 18-26-vuotiaille naisille ja miehille sekä Adventure Heart -matkoja, joissa yhdistyy kielenopiskelu ja seikkailumieli. Jos kotisivuilta ei löydy suuri sinulle sopivaa kurssia, niin ota yhteys toimistoon 010 666 5800 (9-16), sillä kaikki kurssit eivät ole kotissivuilla.

Kokonaispalvelun on tarkoitus helpottaa kielikurssimatkan suunnittelua ja valintaa - saat kaiken palvelun samasta paikasta. Ja kun kielikurssin tarjoaja on Kuluttaviraston vakuuden piirissä, niin asiakkaan edut on turvattu kaikissa tapauksissa.

Haluamasi kielikurssi, majoitus ja matkat varataan edulliseen kokonaishintaan ja jo varaushetkellä tiedät kokonaiskustannukset. Pyrimme olemaan myös joustavia: mikäli haluat varata vain kielikurssin ja majoituksen tai kielikurssin ja lennot tai jotain muuta, niin se on mahdollista.

Kurssiohjelmamme kattaa kaikki tärkeimmät maailman kielet. Kurssivaihtoehtoja on runsaasti alkeiskursseista aina vaativiin virallisiin kielitutkintoihin saakka. Meille on tärkeää, että ohjelmaan valitut kielikoulut ovat tasokkaita ja että ilmapiiri on motivoiva ja leppoisa ja lisäksi henkilökunta tukee ja auttaa koko kurssin ajan.

Opetusryhmät ovat kansainvälisiä ja ne muodostetaan paikan päällä tasotestin määrittäessä alkutason. Lähes kaikki yhteistyökoulumme toteuttavat EU:n kielidirektiivin tasoasteikkoa, jolloin opiskelun määrää ja tasoa on helppo verrata kansainvälisiä kriteereitä käyttäen.

Kokonaispalvelupaketti kuuluu Yleisten Valmismatkaehtojen piiriin eli ongelmatilanteissa vastuukysymykset ovat  selviä. Suoraan netistä varatut kielikurssit eivät kuulu näiden ehtojen piiriin.Yleiset valmismatkaehdot tuovat lisäturvaa.

Olemme palvelleet mm. näitä asiakkaita

Adecco
Amica-ravintolat
Eduskunta
Helvar Merca Group
Nokia Communications
Puolustusvoimat
Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu
Helsingin Yliopisto
Suomen Pankki
Salon Seudun Sanomat
Tampereen Tekninen Yliopisto
Conmed Oy
Sisäasiainministeriö
Ympäristöministeriö
Kauppa-ja teollisuusministeriö
Maa- ja metsätalousministeriö
Sosiaali- ja terveysministeriö
Suomen ympäristökeskus
Kuusankosken kaupunki
HAMK
Ammatillinen Aikuiskoulutuskeskus
Oulun kaupunki
Porin kaupunki

Hämeenlinnan kaupunki
Kumera Oy
Oy Keski-Yhtiöt Ab
Muuttopalvelu Niemi Oy
Kieku Oy
Ddelicafood Oy
Suomen Posti
UPM-Kymmene
Kuntakoulutus
Kemira
Mercuri International
Ilkka
Aamulehti
Turun Sanomat
A-Lehdet
Etelä- Suomen Sanomat
Espoon kaupunki
Keskusrikospoliisi
Patria Vehicles
Veikkaus
Vexve Oy,
Metropolia

 

Hietalahdenkatu 10 C 57, 00180 Helsinki    puh. 010 666 5800   
e-mail 
trkielimatkat@trkielimatkat.fi
TR-Kielimatkat - kielikoulutusta ulkomailla